RSS:
Merkinnät
Kommentit

Pe 25.5. klo 18 OAMK:n Luonnonvara-alan oppilaitoksessa (ent. Metsäkoulu). Esillä sääntömääräiset asiat. Kaikki kynnelle kykenevät taas mukaan keskustelemaan yhteisistä asioista.

Kesärajoitukset astuivat voimaan myös Vaalantiellä tällä viikolla kun 70km/h nopeusrajoitus nostettiin takaisin kahdeksaankymppiin. Vauhdin kanssa on silti oltava tarkkana, sillä Vaalantie itsessään on päässyt todella huonoon kuntoon ollen täynnä eri kokoisia aukkoja ja kuoppia.

Sähkönmittaus astuu aimo harppauksen eteenpäin, kun uudet etäluettavat sähkömittarit asennetaan jokaiseen kotiin Oulussa ja Kiimingissä vuoden 2013 syksyyn mennessä.

Vanhojen mittarien vaihtaminen uusiin on iso urakka, joka pääsee täyteen vauhtiin marraskuussa 2011. Mittareita on vaihdettu Oulussa ja Kiimingissä kaikkiaan noin 30 000. Vuosina 2011-2013 vaihdetaan loput 60 000 mittaria.

Älykäs verkko

Etäluenta tarkoittaa energiankulutuksen mittaamista ja tietojen siirtämistä asiakkaalta energiayhtiölle automaattisesti tietoliikenneverkkoa pitkin. Etäluentaan siirtyminen edellyttää vanhojen sähkömittareiden korvaamista älykkäillä, tiedonsiirtoyksiköllä varustetuilla mittareilla ja tietoliikenneyhteyksien luomista. Kun muutostyöt on tehty, sinun ei tarvitse enää toimittaa kulutuslukemiasi energiayhtiölle ja esimerkiksi lukemakorttien postitus jää historiaan.

Älykkäiden mittareiden ansiosta kulutuksesta saadaan entiseen verrattuna moninkertainen määrä tietoa. Etäluettavat mittarit kommunikoivat niitä ohjaavan etäluentajärjestelmän kanssa. Näin verkkoyhtiö saa nopeasti tietoa esimerkiksi viallisesta mittalaitteesta tai verkon toimintahäiriöstä.

Ajantasaista tietoa energiankulutuksesta

Etäluennan avulla saat energiankulutuksestasi ajantasaista tietoa, mikä helpottaa oman energiankäytön seuraamista ja kannustaa sinua säästämään. Omat säästötoimenpiteet näkyvätkin heti seuraavassa laskussa, sillä etäluenta uudistaa myös laskutuksen: mittarinvaihdon jälkeen saat toteutuneeseen kulutukseen perustuvan lukemalaskun.

Miksi mittarit vaihdetaan?

Etäluentaan siirtymistä ohjaa valtioneuvoston asetus, jonka mukaan sähkönmittauksen tulee Suomessa perustua vuoden 2014 alusta sähkömittareiden etäluentaan ja tuntikohtaiseen energian mittaukseen. Lisäksi asetuksen mukaan laskutuksen perusteena tulee käyttää toteutunutta sähkönkulutusta nykyisten arvio- ja tasauslaskujen sijaan.
Asennusaikataulu
Vaihtourakka etenee tarkan suunnitelman ja pääosin postinumeroihin perustuvan aluejaon mukaan. Asentajat hoitavat aina yhden alueen valmiiksi ja siirtyvät sen jälkeen työskentelemään seuraavalle. Kaikkiaan alueita on 15.

Asiakkaille lähetetään aina etukäteen tieto asennusajankohdasta. Kerros- ja rivitaloissa mittarit sijaitsevat yleensä rakennuksen tenisissä tiloissa, eikä asiakkaan tarvitse tällöin välittää asennuksesta lainkaan. Omakotitaloissa asuvien kanssa mittarin vaihtoajankohta sovitaan erikseen. Asennus aiheuttaa noin 15 minuutin sähkökatkon.

Mittarin vaihdot tekee Eltel Networksin asentajat. Jokaisella asentajalla on yhtiön henkilökortti, jolla hän todistaa olevansa oikealla asialla.
Asennusaikataulu postinumeroalueittain
Muutokset aikatauluun ovat mahdollisia. Aikataulu on päivitetty 01/2012.

Postinumero                                                           Aikataulu

90650 (osa)                                                            Asennettu
90600, 90620, 90630, 90660 90830, 90970          heinä-elokuu 2012
90310, 90650                                                         syys-lokakuu 2012

Opetuslautakunnan puheenjohtajan Raimo Järvenpään mukaan on sovittu
opetustoimen johdon kanssa, että tehdään virkamiespäätös, jonka mukaan
Sanginsuun koululla tullaan tarjoamaan aamu- ja iltapäivätoimintaa syksyllä
2012.

Tulevien eka- ja tokaluokkalaisten perheiden on erittäin tärkeää hakea
aamupäivä- ja/tai iltapäivä-toimintapaikkaa 29.2 2012 mennessä
nuorisotoimelta, jotta toiminta toteutuu myös käytännössä.  Sähköinen
hakulomake ja hakuohjeet löytyvät sivulta
http://www.ouka.fi/nuoriso/iltapaiva/index.html.
Aamu- ja iltapäiväryhmän järjestämistavan ratkaisee se, kuinka paljon
hakijoita on. Toiminnan järjestämispaikka on selvittelyssä.

1. Toiminnan järjestämisestä vastaa nuorisotoimi, mikäli hakijoita
aamupäivätoimintaan (ap-kerho) on 10 tai enemmän ja iltapäivätoimintaan
(ip-kerho) 15 tai enemmän.  Toimintamaksu muodostuu mm. henkilöstökuluista,
vakuutuksesta ja tarjottavasta välipalasta.

2.  Mikäli hakijoita on edellistä vähemmän, toiminta tullaan järjestämään
koulun omana toimintana esim. koulunkäyntiavustajan pitämänä.   Silloin se
on verrattavissa koulun kerhotoimintaan ja mahdollinen kerhomaksu muodostuu
mm. jaettavasta välipalasta.

Lisätietoja Sanginsuun koulun apulaisjohtaja Kaisa  Tähtinen
(etunimi.sukunimi@eduoka.fi) tai Myllyojan koulun rehtori Marja Kallio
(etunimi.sukunimi@eduoka.fi).

Kylien lapset ovat ottaneet sählykerhon ilahduttavasti omakseen ja sählykerho jatkuukin tiistaisin klo 18:00-19:30.

Mukaan iloista mieltä, reilua pelihenkeä ja mielellään sisäpelikengät! Muut varusteet löytyvät koululta, mutta halutessasi saat tuoda myös oman mailan.

Tule kuuntelemaan ajankohtaista tietoa energiankäytöstä ja -säästämisestä torstaina 19.1.2012 kello 18:00 Sanginsuun koululla. Tilaisuudessa vieraana Oulun seudun ympäristötoimen edustaja sekä energiapalveluneuvoja Jarmo Meriläinen Oulun Energialta. Tervetuloa!

Aikuisten kuntojumppa jatkuu maanantaina 9.1.2012 kello 18:00 Sanginsuun koululla. Vetäjinä vuorottelevat Leena Kauppi-Takkula ja Satu Palovaara.

Jumppa on kyläyhdistyksen jäsenille ilmainen, ei-jäseniltä veloitetaan nimellinen 1 € kertamaksu.

Tervetuloa miehet ja naiset, nuoret ja aikuiset mukaan iloiseen liikkujasakkiin!

Kaleva 12.12.2011:

Omakotitalon piharakennus tuhoutui täysin tulipalossa myöhään maanantai-iltana Pikkaralassa. Tulipalo tappoi rakennuksen sisällä olleet kaksi hevosta ja lampaan.

Rakennuksen mukana paloivat myös auto ja moottorikelkka.

“Siinä oli lähellä pienempiä piharakennuksia, mutta ne saatiin suojattua. Myös palaneen rakennuksen vierelle pysäköity asuntoauto siirrettin kauemmaksi”, kertoo päivystävä palomestari Arssi Heiskanen Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta.

Kahdentoista metrin päässä sijainnut asuinrakennus ei ollut vaarassa.

Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta hieman kello 21:30 jälkeen.

Tuhoutunut piharakennus oli kooltaan noin 60 neliötä. Palon syttymissyystä ei ole vielä tietoa.

07.12.2011Anne Liljeström - Tähdet ja avaruus

Pimennyksen vaiheet. Kuvaan merkityt täys- ja puolivarjo eivät näy taivaalla. Kuva Veikko Mäkelä

Koko Suomessa näkyy täydellinen kuunpimennys tulevana lauantaina, jos vain pilvet pysyvät riittävästi poissa taivaalta.

Täydellinen pimennys alkaa kello 16.06 ja kestää 52 minuuttia. Taivas on tuolloin tumma, sillä Aurinko laskee Helsingissä jo kello 15.09 ja pohjoisemmassa Suomessa vieläkin aikaisemmin.

Pimennyksen aikana Kuu joutuu Maan varjoon. Kuu ei silti ole täysin pimeä, sillä jonkin verran auringonvaloa kulkee Maan ilmakehän läpi ja taittuu valaisemaan Kuun pintaa. Maan ilmakehä suodattaa sinertävät sävyt pois ja siksi Kuu näkyy punaisena.

Seuraavan kerran Kuu pimenee Suomessa täysin vasta vuonna 2015.

Itseämme ja toisiamme sekä ohikulkijoita ilahduttaaksemme lapinkankaalaiset voisivat tänäkin vuonna tehdä Vaalantien varteen jäälyhtytien. Mukaan haastetaan luonnollisesti kaikki Vaalantien lähellä asuvat Sanginsuusta Muhokselle. Viestiä saa myös kierrättää. ;)

Idea on varsin yksinkertainen: halukkaat tekevät tulevien pakkasten aikana sopivaksi katsovan määrän jäälyhtyjä ja nostavat ne tien varteen aatonaattona tai viimeistään jouluaattona. Kynttilät voi sytyttää viedessä ja niitä voi jättää omalle kohdalleen Vaalantien molemmin puolin. Muistathan käyttää heijastinliivejä tai muutoin tehdä itsesi näkyväksi tien vieressä touhutessasi. )

Kynttilöitä voi pitää tien varressa vuodenvaihteen yli.

Kuva Lamminaholaisten jäälyhtytiestä vuodelta 1990.

Katso juttu Lamminahon kylän 7 kilometrin pituisesta jäälyhtiestä -> http://www.lamminahonkyla.com/jaalyhdyt.htm

Vanhemmat artikkelit »


Mainos